sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Opettajakorkeakoulu vuonna 2025

Opettajakorkeakoulun visio 2025

Osaamisella kohti uusia unelmia!

Asiakastarve muodostuu työelämän uusista osaamisvaatimuksista sekä opiskelijoiden yksilöllisistä tarpeista. 

Toiminnassa tavoitellaan yrittäjämäiseen toimintaan sitoutunutta pedagogiikkaa. Yrittäjämäisessä oppimisessa opitaan kuin yrityksessä:
  • opitaan toinen toisilta, tekemällä, keskustelemalla, keksimällä, ratkaisemalla ongelmia, virheitä pohtimalla ja toisten reaktioita seuraamalla. 
  • oppimisstrategian ydin perustuu ryhmämuotoiseen kokemukselliseen oppimiseen ja avoimiin oppimisympäristöihin
Yrityksessä toiminta muodostuu asiakastarpeesta ja siitä syntyvästä palvelumuotoilusta. Palvelu voidaan toteuttaa eri menetelmin, tavoitteena asiakastyytyväisyys. Ympäristöarvot,  kiertotalous ja yhteisöllisyys ovat normaalia toimintakulttuuria.  

Opettajakoulutuksen sisältö 2025



Opettajan tulee osata yrittäjämäinen pedagogiikka ja tuntea asiakasprosessi, jolloin opettajan oma toimintakenttä laajenee kokonaisvaltaiseksi palvelumuotoilijaksi aina myynnistä asiakasratkaisuun ja palvelun toteutukseen.